Lehdistölle


TIEDOTE, 25.1.2012


Lija Fischer ohjaa Henriikka Tavin 12:sta monitaiteisen esityssarjan

Vapaa Vyöhyke -työryhmä esittää Lija Fischerin (TeM) ohjaamana runoesityssarjan ”12”, joka alkaa helmikuussa 2012. Vuoden mittainen esityssarja perustuu Henriikka Tavin samanaikaiseen ja -nimiseen kirjoitushankkeeseen ”12”. Kustantamo Poesia julkaisee kuukausittain Tavin runokokoelman, jonka pohjalta Fischer ohjaa kuukausittain ilmestyvän 15-minuuttisen esityksen. Esityssarja kestää koko vuoden ja jokaisessa esityksessä käytetään erilaisia näyttämöilmaisun tapoja – näyttelijäntyötä, musiikkia, tanssia, nukketeatteria, kuvataidetta, animaatiota ja klovneriaa. Kussakin esityksessä on mukana 1-3 tekijää esittävän taiteen kentältä. ”12” uudistaa teatteria luodessaan sarjallisen esitysmuodon ja lyhyen ”novelliteatteriesityksen”.

Kaikkien esitysten suunnitteluryhmään kuuluvat Fischerin ja Tavin lisäksi äänisuunnittelija Jussi Österman ja tuottaja Ilona Kyykoski. Esityssarjan garaafisesta suunnittelusta ja visuaalisesta ilmeestä vastaa Elina Saarinen. Esiintyjiä on yhteensä noin kolmekymmentä, muun muassa näyttelijät Krista Kosonen, Tuomas Tulikorpi ja Elena Leeve, nukketeatteritaiteilija Maija Linturi, oopperalaulaja Jeni Packalèn, muusikko Sara Puljula, valosuunnittelija Miika Riikonen sekä kuvataiteilija Rakel Liekki. Esityssarja antaa eri taiteenalojen ammattilaisille mahdollisuuden työskennellä yhdessä perinteisten, usein jäykkienkin, rakenteiden ulkopuolella. Lyhyellä aikavälillä ja kevyillä tuotantorakenteilla valmistuvat esitykset mahdollistavat eri alojen taiteilijoiden joustavan yhteistyön.
Esitykset viedään ulos teatteritilasta, julkisiin tiloihin ympäri Helsingin kaupunkia – teatteriklubeille, messuille, leipäjonoon, aulatiloihin, kirjastoihin… Esitykset rakennetaan sekä ulko- että sisätiloihin. Teatteriyhteenliittymä Vapaa Vyöhyke pyrkii löytämään jokaiseen sarjan esitykseen uusia ja erilaisia poikkitaiteellisia tapoja esittää runoutta. Siksi tila, johon esitys rakentuu tai johon se tuodaan, on olennainen osa esitystä.
Esityssarjan tavoitteena on myös vaikuttaa mielikuviin joita runoesityksiin liitetään. Henriikka Tavin runot ovat kokeilevia, omatyylisiä ja leikillisiä. Samaan ilmaisuun Vapaa Vyöhyke pyrkii myös esityksissään. Pienoisteoksissa pyritään yhdistämään korkea taiteellinen taso ja helppo lähestyttävyys.
”12” on voittoa tavoittelematon ja kaikille pääkaupunkiseudun asukkaille suunnattu runoesityssarja. Esitykset viedään katsojien luo eikä niistä peritä lipputuloja. Jokainen esityssarjan esitys viedään sellaiseen paikkaan, jossa on mahdollista tavoittaa ohikulkumatkalla olevia ihmisiä. Yleensä vartin mittainen pysähdys on mahdollinen kiireisellekin kaupunkilaiselle.
Teossarjan ensimmäinen esitys ”1/12” nähdään: To 16.2. klo 14 Aschan Café Jugend, Pohjoisesplanadi 19, Helsinki (julkistamistilaisuus) Pe 17.2. klo 16.30 Café Stoa, Itäkeskus, Turunlinnantie 1, Helsinki La 18.2. klo 13.00 Arabianrannan kirjasto, Hämeentie 135A, Helsinki La 18.2. klo 15.00 Rikhardinkadun kirjasto, Rikhardinkatu 3, Helsinki
Lisätietoja: Lija Fischer p. +358 46 8104270/ lija.laine@gmail.com www- sivut: kaksitoista.blogspot.com / facebook: Kaksitoista