Tekijät

Työryhmä


Lija Fischer 
 
Lija Fischer (Laine) on valmistunut Teatterikorkeakoulusta ohjaajaksi keväällä 2011. Hän on venäjänjuutalainen ja syntynyt Pietarissa, joskin asunut Suomessa 7-vuotiaaasta asti. Hän puhuu edelleen sujuvasti venäjää ja tuntee hyvin venäläisen kulttuurin. Suomessa Lija on asunut ensin
Etelä-Suomessa ja sitten 10 vuotta Kajaanissa kunnes muutti opiskelemaan Helsinkiin vuonna 1999.
 
Ennen Teatterikorkeakouluopintoja Fischer opiskeli Helsingin yliopistossa ja toimi aktiivisesti harrastajateatterissa Helsingin Kellariteatteri, jonne ohjasi vuosien varrella useita esityksiä.
 
Fischer on ohjannut useita esityksiä vapaille ryhmille, viimeisimpänä Mulkoilijat (2007) 
Vapaa Vyöhyke – työryhmälle. Teatterin lisäksi Fischer on työskennellyt myös oopperan parissa. Viimeisimmissä esityksissään Fischer on tutkinut erilaisten esittämisen tapojen samanaikaisuutta näyttämöllä. Näitä tapoja ovat olleet näyttelijäntyön lisäksi tanssi ja nukketeatteri. Tutkiminen jatkuu poikkitaiteellisessa esityssarjassa ”12”.
 
Vuonna 2012 Fischer toimii ohjaajana Lappeenrannan kaupunginteatterissa sekä luotsaa teatteriryhmää Vapaa Vyöhyke. Vuoden 2012 aikana Vapaa Vyöhyke toteuttaa
pääkaupunkiseudulla poikkitaiteellisen runoesityssarjan ”12” Henriikka Tavin runojen pohjalta.


Henriikka Tavi
 
Henriikka Tavi (s. 1978) on Helsingissä asuva runoilija. Hänen esikoisteoksensa Esim. Esa (Teos, 2007) palkittiin Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnolla. Oman kirjoittamisensa lisäksi Tavi toimittaa Tuli&Savu-runouslehteä sekä työskentelee yhdessä nuorten säveltäjien kanssa. Hän on myös suomentanut Friedrich Schillerin esseen Naiivista ja sentimentaalisesta runoudesta (Tutkijaliitto, 2008) sekä Hannele-Mikaela Taivassalon Hämäräkirjan (Teos, 2009).


Ilona Kyykoski 
Ilona Kyykoski on tehnyt teatterikentällä festivaaleja ja yksittäisiä projekteja. Tapahtumatuottaminen on hänen suosikkilajinsa; siinä päästään mahtavaan pöhinään ja fiilikseen tapahtuman pyöriessä, ja sen jälkeen voi huokaista, juhlia onnistunutta työsarkaa ja sitten siirrytäänkin jo seuraaviin hommiin. Uuden oppiminen ja tiedonjano onkin ehtymätöntä, hän haluaa jatkuvasti tehdä uusia juttuja. Koulutukseltaan Ilona on kulttuurituottaja ja melkein musiikin maisteri (taidehallinto). 

Elina Saarinen
Elina Saarinen on graafinen suunnittelija, medianomi (AMK). Saarinen on valmistunut vuonna 2008 pääaineena 3D animaatio ja visualisointi. Hän työskentelee tällä hetkellä Helsingissä netti- ja kännykkäpelien parissa. 

Saarinen on luonut "12" visuaalisen ilmeen ja vastaa projektin graafisesta suunnittelusta. Lisäksi hän ottaa osaa yhteen esitykseen animaattorin roolissa. 






Esiintyjät:



IV/12
Ylermi Rajamaa


Ylermi Rajamaa on vuonna 2010 Teatterikorkeakoulusta valmistunut näyttelijä. Hän on näytellyt mm. Masalan nuorisoteatterissa, Ryhmäteatterissa, Q-teatterissa ja Suomen Kansallisteatterissa. Lisäksi hän on näytellyt mm. elokuvissa Katve sekä Pussikaljaelokuva. Rajamaa on lisäksi säveltänyt, sovittanut, sanoittanut ja soittanut musiikkia moniin teatteriprojekteihin sekä monille äänilevyille

Joonas Outakoski


Joonas Outakoski on Sibelius-akatemian maisteriopiskelija. Pääinstrumenttinsa saksofonin lisäksi hän on perehtynyt musiikkiteknologiaan ja teatteriäänisuunnitteluun. Outakoski on tehnyt musiikkia ja äänisuunnittelua lukuisiin produktioihin  Teatterikorkeakoulussa, Sibelius-akatemiassa, Ahaa-teatterissa, Heinolan kesäteatterissa sekä Seinäjoen kaupunginteatterissa. Lisäksi Outakoski toimii freelance-muusikkona, äänittäjänä ja miksaajana lukuisissa eri kokoonpanoissa.


Jeni Packalen


Jeni Packalen valmistui laulajaksi Helsingin ammattikorkeakoulu Metropoliasta 2010. Jeni Packalen on laulanut Suomen Kansallisoopperan kuorossa vuodesta 2007. Viimeiset kaksi vuotta hän on toiminut freelancer-laulajana mm. Vaasan- ja Tampereen oopperoissa, Suomen Kansallisoopperassa sekä useilla festivaaleilla, kuten Kuhmon Kamarimusiikkifestivaalilla. 

III/12
Paula Laurila

Paula Laurila on tehnyt teatteria aktiivisesti reilut kymmenen vuotta. Vuoden verran Paula opiskeli Lahden Kansanopiston teatterilinjalla. Hän on esiintynyt vuosien varrella muun muassa Helsingin Kellariteatterin, Ylioppilasteatterin, Myllyteatterin, Teatteri Talven ja Helsingin Taiteellisen Teatterin tuotannoissa, ihan viimeisimpänä Gogolin Nenässä (Teatteri Talvi). Fyysinen teatteri ja klovneria ovat lähellä hänen sydäntään.

Maija Linturi

Maija Linturi on valmistunut Turun ammattikorkeakoulun nukketeatterilinjalta vuonna 2010. Hän toiminut sekä ohjaajana että esiintyjänä useissa produktioissa, mm. suomalais-saksalais-ranskalaisin voimin toteutettu Iarnvith, Kalteva Companyn esitykset Johanna palaa ja Muistipeili, Pietarilaisen AKHE-teatteriryhmän esitys Abduction of Europa sekä Lija Fischerin taiteellinen opinnäytetyö Ehdotus rakkausnäytelmäksi. Linturia kiinnostaa erityisesti nukke- ja esineteatterin poikkitaiteelliset ulottuvuudet ja yhteistyöprojektit eri taiteenalojen kanssa.

Jussi Österman
Jussi Österman valmistuu Teatteritaiteen maisteriksi äänisuunnittelusta keväällä 2012. Hän on
tehnyt äänisuunnitteluja sekä laitosteattereihin että vapaille ryhmille. Fischer ja Österman ovat aloittaneet yhteistyönsä jo Teatterikorkeakoulussa jossa he tekivät yhdessä esitykset Hedda Gabler ja Pennut. 

Östermanin viimeisimmät työt: 
Ruohonen: Kuningatar K, ohjaus L.Fischer, Lappeenrannan kaupunginteatteri (2012)
MONOlogi/DIAlogi 2011 - installaatio, Sua - rehellisesti optimistista taidetta esityksenä
Isokierto-kollektiivin kanssa (2011)
Nuutinen: Myötätunto, ohjaus Akse Pettersson, Teatteri Takomo (2010)

Ella Mustajärvi
Ella Mustajärvi (näyttelijä) valmistui Pietarin valtiollisesta teatteriakatemiasta kesällä 2011.Helsingissä asuva Mustajärvi on toiminut harrastaja-ja ammattiteattereissa mm. Jyväskylässä,Tampereella ja Kajaanissa.Viimeisimpiä töitä ovat "Ehdotus rakkausnäytelmäksi"(ohj.Lija Fischer 2011) Teatterikorkeakoulussa ja "Ainakin miljoona sinistä kissaa" (ohj. Aino Kivi 2012) Kajaanin kaupunginteatterissa.Ellan lempiasioita ovat ainakin tanssi,Avara luonto,tulitaide ja eräs taksikuski...


2/12
Mikko Hietanen

Mikko Hietanen on näytellyt Masalan nuorisoteatterissa sekä muissa puoliammattimaisissa kokoonpanoissa. Hän on esiintynyt useissa elokuvissa, muun muassa Ganes ja Pussikaljaelokuva. Hietanen on näytellyt kahdessa Teatteri Talven produktiossa: Elviksen vetoketju (2008), Porvoo ja Gogolin nenä (2011), Helsinki.

Elena Leeve 
Elena Leeve (näyttelijä) on esiintynyt Kansallisteatterissa (muun muassa näytelmissä PUHDISTUS, 2007 ja VALPURIN YÖ, 2010) ja Q-teatterissa (mm.TÄYDELLINEN PÄIVÄ, 2010, ja AIVAN KUIN MINUA EI OLISI, 2010). Hän on näytellyt monissa elokuvissa, muun muassa Putoavia enkeleitä (2008) ja GANES(2006). Roolistaan elokuvassa Putoavia enkeleitä Leeve palkittiin Jussi – patsaalla parhaasta naispääroolista. Tällä hetkellä Elenaa näkee lauantaisin Putous - sketsisarjassa.



1/12
Tuomas Tulikorpi
Tuomas Tulikorpi (näyttelijä) on vuodesta 1996 toiminut aktiivisesti harrastaja- ja 
ammattiteattereissa pääosin Helsingin alueella. Työ sisältää draama-näyttelemistä, lyhytelokuvia, performansseja ja kokeellisia taideproduktioita. Tulikorpi on valmistunut näyttelijäksi Liettuan Musiikki- ja Teatteriakatemiasta keväällä 2010. Hänen viimeisimmät työnsä ovat Myllyteatterin tuottama Jumalainen näytelmä (2011), ohj. Miira Sippola ja Teatteri Jurkan Viha Sydämessä (2011), ohj. Anni Ojanen.

Leena Harjunpää

Leena Harjunpää valmistui tanssitaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta, tanssijan maisteriohjelmasta, keväällä 2011. Harjunpään kiinnostuksen kohteena on laaja-alainen toimiminen näyttämötaiteen parissa. Harjunpää on tanssinut useissa nykytanssikoreografioissa, näytellyt sekä tehnyt yhteistyötä nukketeatterin tekijöiden kanssa koreografioimalla teoksia. Näistä viimeisin on nukketeatteria ja nykytanssia yhdistelevä teos Johanna Palaa.